ARVON PUOLISOT

HATUN MUUTAMA VUOSI SITTEN KIRJOITTAMA VIESTI ON EDELLEEN AJANKOHTAINEN

 

Sveitsin klubimme  viime toimikausilla yrittänyt elvyttää klubissa ennen niin aktiivista puolisotoimintaa, mutta huonolla menestyksellä. Nyt klubi on virallisesti yhtenäisklubi, joten teillä on oiva mahdollisuus tulla mukaan klubin toimintaan jäseninä. Jäsenvaihtoehtojakin on useita eli liittyä voi varsinais-, kannatus- ja perhejäseneksi. Lisää tietoa asioista löytyy näiltä Sveitsin klubin kotisivuilta ja uskoisin, että puolisonnekin voi asiasta kertaa teille.

Loppuvuosi on klubissa todella aktiviteettien aikaa. Marraskuussa olemme mukana Hyvinkään Joulunavauksessa ja keräämme tavaraa Auta lasta, auta perhettä teemalla Hyvinkään seurakunnan diakoniatyöhön jouluksi. Moni kokouksistamme on avéc-tilaisuus, joissa pääset kuulemaan illan esitelmiä ja alustuksia, sekä tutustumaan niitä esittäviin omiin jäseniin tai illan vierailijoihin. Klubimme tekee myös yritysvierailuja, teatterimatkoja ja ulkomaanmatkoja joihin puolisot voivat myös osallistua.

Edellä olevan johdosta minulla on teille kolme pyyntöä:

-          Harkitkaa jäsenyyttänne klubissa ja keskustelkaa siitä ainakin puolisonne kanssa.

-          Tulkaa joulunajan aktiviteetteihin mukaan meidän jäsenten avuksi.

-          Miettikää miten voisitte olla auttamassa varojen hankintaa hyväntekeväisyyteen ja ketkä olisivat mielsatänne niiden tartpeeessa

palvelujärjestöterveisin 

Aarre

klubin sihteeri