Uusimmat kuvat

skannaaminen0065.jpg

Suomi Poika Leopold Vasli

 Leopold Vasli

 

Klubimme Suomi-poika Leopold Vasli syntyi 22.08.1920 Virunmaalla Kundan kunnassa. Kalastajan perheessä kasvoi seitsemän lasta. Äiti kuoli, kun Leopold oli kaksivuotias. Isä kuoli, kun poika oli neljätoistavuotias. Viisitoistavuotiaana hän ryhtyi itsenäisesti kalastamaan ja pitämään huolta kotitalostaan.

 

Syksyllä 1943 hän pakeni 12 nuoren miehen kanssa omalla moottoriveneellä Suomeen ja liittyi Suomen armeijaan. Leopold Vasli taisteli Rajajoen rintamalla 16.12.1943 lähtien, kunnes hänet siirrettiin erikoiskoulutukseen talvella 1944. Kesällä 1944 heinä-elokuussa  Leopold otti osaa puolustustaisteluun Karjalan kannaksella, Vuoksen varrella ja Viipurin lahdella. Leopold Vasli palasi takaisin Eestiin 19.08.1944 ja otti osaa puolustustaisteluun puna-armeijaa vastaan.

 

Syyskuusta lokakuuhun 1944 Leopold piileskeli Kundan metsissä kymmenen muun miehen kanssa. Lokakuun lopulla hän ylitti kumppaneittensa kanssa Suomenlahden purjeveneellä ja antautui Suomen viranomaisille luottaen pääsevänsä eteenpäin Ruotsiin. Hänet ja hänen seurassaan olleet miehet kuitenkin vangittiin ja luovutettiin Neuvostoliittoon. Vankilassaolo kesti vuoden 1946 maaliskuuhun saakka, jolloin hänet tuomittiin 10 + 5 +5 vuodeksi pakkotyöhön ja asumaan Siperiassa. Vapauduttuaan 1960 hän pääsi takaisin Eestiin ja asettui asumaan Haapsaluun.

 

Klubimme on ollut Suomi poika Leopold Vaslille kummina yli kaksikymmentä vuotta. Kaikkiaan viisi hyvinkääläisklubia on kummina Viron Suomipojille. Leopold Vaslilla on kolme lasta, kaksi tytärtä sekä yksi poika ja Leopold asuu edelleen Haapsalussa.

 

Lähdeaineistona edellisessä Silver Saarikin (LC Haapsalu) kirje 04.07.1996.

Leopold kuoli 2012 jonkin aikaa  sairastettuaan. Ottaen huomioon hänen pitkän karkoitusaikansa Siperiassa  ja muut vaikeudet hän saavutti korkean yli 90 vuoden iän, mikä viitannee siihen, että hänen loppuelämänsä on ollut onnellista aikaa jälleen itsenäistyneessä Eestissä.

Suomi Pojat

 Suomen-pojat 

 

Olin lähes kymmenen vuotta sitten mukana Turun birgittalaisluostarin järjestämällä Viron-Latvian retkellä. Paluumatkalla yövyimme Tallinnannassa Piritan luostarissa. Matkan johtaja, isä Frans (Turusta), piti luostarikirkossa katolisille ehtoollisen, ja me luterilaiset saimme osaksemme siunauksen. Sitten koitti päivällisen aika. Se nautittiin upouudessa luostarissa. Ystävälliset nunnat palvelivat pöytiin, ruoka oli yksinkertaista mutta maittavaa.

 

Suomen-pojat

Aterian jälkeen harmaahapsinen, parrakas mies esitteli itsenä. Hän oli Vello Salo, 78-vuotias ja kertoi meille vaiherikkaasta elämästään ja sota-ajan yleistilanteesta.

 

Kun Saksan tappio vuonna 1943 näytti ilmeiseltä, ja miehitysjoukot Virossa alkoivat panna toimeen kutsuntoja, niin moni mies pakeni Suomeen. Osa löysi turvapaikan kotimaansa metsistä ja heitä alettiin kutsua metsäveljiksi. Virolaiset olivat erittäin maanpuolustustahtoisia, ja se saattoi olla pontimena laajempaan vapaaehtoisten tuloon maahamme. Kaikkiaan virolaisia oli Suomen armeijassa vuosien 1939–1944 aikana lähes 3400, joista nelisen sataa oli merivoimissa. Heitä kaikkia alettiin myöhemmin kutsua Suomen-pojiksi. Vuonna 1941 heistä muodostettiin tiedusteluosasto Erna, jossa oli mukana 65 miestä. Heillä oli yhteyksiä metsäveljiin ja pelastivat metsiin paenneita siviilejä. Vapaaehtoisista muodostettiin jalkaväkirykmentti JR 200, joka osallistui kesäkuussa 1944 suurhyökkäyksen torjuntaan maassamme. Elokuussa heille ilmoitettiin paluumahdollisuudesta Viroon, mutta osa katsoi parhaaksi siirtyä Ruotsiin, ja siten välttää pelätty Siperian-matka. Sodissa Suomen-poikia kaatui pari sataa ja elossa on alle 200. Suomen valtio on maksanut vuodesta 1995 lähtien pientä eläkettä Suomen-pojille ja heidän naisleskilleen.

 

Vellon Salon selviytyminen

Vello Salo oli yksi Suomen-pojista. Hän lähti vapaaehtoisena puolustamaan Suomea ja vältti siten joutumisen Siperiaan. Sodan loppuvaiheissa hän pääsi Saksaan ja sieltä Roomaan, jossa suomalainen diplomaatti Göran Stenius ohjasi hänet Pyhän Birgitan taloon. Siellä Vello Salo tutustui katoliseen uskontoon ja alkoi opiskella teologiaa. Hän toimi muutamia vuosia pappisseminaarin opettajana Iranin kaldealaisten kristittyjen parissa ja perehtyi maan kieleen. Hän viihtyi hyvin siellä kristinuskon ja länsimaisen sivistyksen lähteillä.

 

Myöhemmin Vello toimi 18 vuotta Torontossa teologian professorina. Viron vapauduttua v.1991 Vello Salon isänmaanrakkaus saattoi hänet palaamaan entiseen kotimaahansa ja aloittamaan siellä toimintansa Tallinnan birgittalaisluostarin kappalaisena sisarten lempeässä hoidossa. Hän on ollut lujana hengellisenä tukena nunnille. Isä Vellosta tuntui välillä, että suomalaiset olivat unohtaneet eteläiset uskonveljensä ja toivoi aktiivista yhteistyötä ja kristillistä rakkautta veljeskansaa kohtaan.

 

Soomepoid

Suomen Sotaveteraaniliitto teki ansiokkaan työn julkaisemalla v. 2011 kirjan Kaksi kymmentä vuotta Viron-Suomen sillalla (ISBN 978-951-97557-6-2), kirjoittajana Raul Kuutma ja suomentanut Eero Riuttala. Kirjan otsikko viittaa maidemme yhteistyöhön Itämeren (sillan) yli.

 

Vuonna 1990 joukko Suomen-poikia vieraili maassamme, jolloin syntyi ajatus yhteistyöstä. 

Silta oli ollut suljettuna noin 50 vuoden ajan. Kun Viro saavutti uudelleen itsenäisyyden, alkoivat Suomen-pojat järjestäytyä ja perustaa omia yhdistyksiään mm. JR 200 ry Kilta v. 1991. Nimi muutettiin v. 1996 Suomen-poikien perinneyhdistys ry:ksi. Sen tavoitteina on Suomen-poikien toiminnan tukeminen ja taloudellinen avustaminen, myös leskille. Vuonna 1992 ruvettiin kokoamaan Suomen-poikien matrikkelia. Yhteistyökumppaneita ovat maassamme Suomi-Viro-seura ja Lions-järjestöt. Mainittakoon, että viisi hyvinkääläistä Lions-klubia toimii Suomen-poikien kummeina. Esimerkiksi Leopold Vasli on paljon kokenut Suomen-poika. Hänet tuomittiin 20 vuodeksi pakkotyöhön Siperiaan. Parinkymmenen vuoden kummiuden myötä hän on päässyt vierailemaan Suomessa ja saanut myös taloudellista apua.

 

Kirjaan Raul Kuutma on koonnut vuosi vuodelta tietoja yhteydenpidosta ja toiminnasta. Molemminpuolinen ystävyys, yhteistyö ja henkinen sekä aineellinen tuki ovat olleet tärke